23.12.2014

Asiakashaastattelu: SM-tason askellajiratsukko Mari Väyrynen-Kunnas ja Alfur fra Rettarholti

Laukon Hevoskuntoutuksen (nyk. Hämeen Hevoskuntoutus) kuntoutus- ja hyvinvointipalvelut tarjoavat monipuolisia treenimahdollisuuksia eri tyyppisille hevosille ja valmennusvaihtoehtoja muuttuviin elämäntilanteisiin. Joulukuun kunniaksi haastattelelimme kilpakentillä ansioituneen, tuuheajouhisen islanninhevoskomistuksen, Alfurin, omistajaa, valmentajaa ja askellajiratsastuksen moninkertaista SM-mitalistia, Mari Väyrynen-Kunnasta.  




Nimesi ja hevosesi nimi sekä ikä?

Mari Väyrynen-Kunnas ja Alfur fra Rettarholti, 10v.


Kerro hiukan omista ja hevosesi saavutuksista?

Olen 33-vuotias askellajiratsastaja Mäntsälästä.Teen päätoimisesti töitä omassa yrityksessäni, joka tarjoaa ratsastuksen opetus- ja valmennuspalveluja.
Olen kouluttanut itseäni hevosalalla hevosharrasteohjaajaksi vuonna 2001 ja suorittanut ratsastajainliiton valmentajakoulutukset vuosina
2008-2010. Lisäksi valmistuin vuosi sitten ammattivalmentajaksi. Olen jo aikaisemmin opiskellut hevoshierojaksi,ja siitä on ollut paljon hyötyä valmentajan työssäni. Islanninhevosiin tutustuin noin 20 vuotta sitten, ja sen jälkeen minulla on ollut vaihteleva määrä omia hevosia.

Olen kilpaillut useilla eri hevosilla ja edustanutSuomea PM- ja MM-kilpailuissa. Kansallisella tasolla olen saavuttanut useita SM -mitaleja eri hevosilla ja tavoitteenani on kehittyä kohti kansainvälistä tasoa. Kotitallissani minulla on Alfurin lisäksi omia kasvattejani sekä vanha jo eläkkeellä oleva kilpahevoseni.

Alfur on 10-vuotias 5-käynti ruuna. Meillä on takana yhteistä taivalta vasta noin puolitoista vuotta ja olemme ehtineet kilpailla vasta muutamissa kilpailuissa viime kaudella. Saavutimme yhden aluekilpailuvoiton sekä suomenmestaruushopeaa viime kesänä luokassa T2, jossa ratsastetaan yksi kierros vapaavalintaista tempoa tölttiä, yksi kierros koottua tölttiä ja viimeiseksi tölttiä täysin vapain ohjin. Odotin tuolloin nyt syksyllä syntynyttä esikoistyttöäni. Pystyin ratsastamaan aika pitkään, mutta kilpailukausi jäi luonnollisestikin lyhyeksi. Nyt tähtäämme täysillä ensikauteen.

Alfur on erittäin luonteikas hevonen, ja sillä on suuri sydän. Sen kanssa täytyy olla aina ripaus huumoria mukana.Alfur oli pitkään orina, ja se onkin aikoinaan palkittu 1. palkinnolla jalostusnäyttelyssä. Ruunauspäätös ei ollut helppo, mutta lähes olemattoman jalostuskäytön ja hevosen oman hyvinvoinnin kannalta päätös kuitenkin tehtiin. Nykyisin Alfur viettää onnellista ruunan elämää ja voi jo tarhaillakin kaverien vieressä.


Olet koulutukseltasi myös hevoshieroja ja urheilun ammattivalmentaja. Miten hyödynnät osaamistasi askellajiratsastuksen harjoittelussa?


Minulle tärkeimmät asiat hevosen valmentamisessa ovat sen hyvinvointi ja terveys sekä johdonmukainen ja asteittain toteutuva koulutus. Hevosen kehittäminen on pitkä prosessija vie useita vuosia aikaa. Yritän aina asettaatavoitteet realistisiksi,mutta mahdollisimman korkealle. Olen aikoinaan kantapään kautta oppinut, että kiire ja liian nopea tahti voivat ovatkohtalokkaita. Tällä samalla ajatuksella toimin myös oppilaideni kanssa.

Hevoshierojan koulutukseni on arjessa erittäin hyödyllinen - taito huomata pieniäkin alkavia ongelmia mahdollistaa niiden hoidon ajoissa. Omasta kunnostani huolehdin niin paljon kuin vain on aikaa. Lenkkeily ja lihasten vahvistaminen on tärkeää, jotta oma kroppa pysyy kunnossa ja hevoseen vaikuttaminen olisi mahdollisimman tasapuolista.


Mitä vesitreeni tarjoaa teille osana tämän hetkistä valmentautumistanne?

Tiesin entuudestaan vesimattokuntoutuksesta aika vähän. Otin siitä tarkemmin selvää, ja useat ammattilaiset suosittelivat sitä. Orina ollessaan Alfurilla oli hieman vaikeuksia kerätä lihasmassaa, ja se on ollut heikko selästään ja takaosastaan. Tästä syystä se on myös väsynyt nopeasti treeneissä, ja se vaikuttaa tietenkin negatiivisesti suorituskykyyn ja kehitykseen. Niinpä päätin kokeilla vesitreeniä.

Vesitreeni vaikuttaa olevan Alfurille hyvä lihasmassan kasvattamiseen. Nyt massaa on tullut kehoon tasaisesti, ja hevonen tuntuu ja näyttääkin paljon voimakkaammalta kuin ennen. Erityisesti syksyisin kevyemmällä treenikaudella vesitreeni on hyvä vaihtoehto ja hevosellekin on mielekästä tehdä välillä jotain ihan muuta. Uskon, että vesimattotreenistä tulee meille jatkossakin osa vuosittaista harjoitusohjelmaa aina tarpeen ja tilanteen mukaan.


Tavoitteenne kaudella 2015?

Tavoitteeni kaudelle 2015 on päästä maajoukkueeseen edustamaan Suomea maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään Tanskassa elokuussa. Siellä tavoitteeni on tehdä mahdollisimman hyvä suoritus, ja sitten nähdään mihin se sillä hetkellä riittää. Tavoite pitää tietenkin olla korkealla, mutta täytyy olla myös realisti.

Meillä on vielä paljon harjoiteltavaa ja kehitettävää, ja olenkin asettanut päätavoitteeni kahden vuoden päähän Maailmanmestaruuskilpailuihin. Silloin tavoitteeni on päästä finaaliin. Alfur tarvitsee vielä paljon lisää voimaa ja tekniikkaa etenkin viisikäyntiluokkaan, jossa esitetään käyntiä, ravia, laukkaa, tölttiä ja passia. Laji on erittäin haastava ja vaatii paljon harjoittelua ja ratoja alle. Alfur on todella lahjakas hevonen, ja uskon, että kun saamme lisää yhteistä kokemusta ja enemmän kilometrejä alle, on meillä kaikki mahdollisuudet päästä kansainväliseen kärkeen. Välietappeja ja tavoitteita on kuitenkin vielä paljon edessä, ja se vaatii paljon töitä.

Sponsorinatulevalle kaudelle meillä toimii Chia de Gracia. Chia-siemenet ovatkin kuuluneet osaksi Alfurinsekä muidenkin hevosteni ruokavalioita jo jonkin aikaa. Odotan innolla talven treenejä ja valmennuksia sekä tulevaa kilpailukautta kaikkine haasteineen.

             
Kiitos haastattelusta Mari ja onnea tulevalle kaudelle!

Hyvää joulua kaikille asiakkaillemme, toivottaa Laukon Hevoskuntoutuksen väki!

Katso lisää:

Askellajiratsastuksen valmennusta http://www.marivayrynen.fi/
 
Chia - kasvikunnan supertähti

http://www.chiadegracia.fi/chia-de-gracia-tuotetiedotChia-siemenet ovat Etelä-Amerikasta kotoisin oleva öljykasvin siemen, jota voisi kuvailla paremmaksi pellavaksi. Chiassa on erittäin hyvä ja monipuolinen ravintoainekoostumus. Chian siemenissä on kaikki hevosen tarvitsemat välttämättömät aminohapot - myös lysiiniä, jota usein on niukanlaisesti suomalaisessa heinässä ja kaurassa. On tärkeää, että hevonen saa kaikkia tarvitsemiaan aminohappoja tai muuten kehon proteiinisynteesi häiriintyy.

Valkuaisaineet eli proteiinit ovat yksi hevosen ruokinnan tärkeistä peruspilareista. Valkuaisaineet ovat elimistölle oleellisia rakennuspalikoita, joita hevonen tarvitsee kudosten ylläpitoon, kasvuun, tiineyteen, maidontuotantoon ja lihastyöhön. Valkuaistarpeen määrään vaikuttaa hevosen fysiologiset tarpeet. Kasvavat varsat sekä tiineet tammat tarvitsevat runsaasti valkuaista uusien kudosten kasvattamiseen. Täysikasvuiset hevoset puolestaan käyttävät proteiinia lähinnä olemassa olevien kudosten ylläpitoon. Raskasta työtä tekevät hevoset tarvitsevat valkuaista enemmän kuin levossa olevat hevoset.

Chiassa rasvaa noin 30 prosenttia ja sen rasvahappokoostumus on optimaalinen; omega-3- ja -6-rasvahappoja on juuri elimistön tarvitsemassa 3:1-suhteessa. Rasvahapot vaikuttavat mm. ihon, jouhien sekä karvan kuntoon ja laatuun. Kesäihottumahevosille suositellaan usein rasvahappolisää, joten chia toimii tähän tarkoitukseen vallan loistavasti.Moni kesäihottumainen onkin saanut helpotusta säännöllisellä chiansyönnillä. Omega-rasvahapoilla on myös immuunijärjestelmää tukevia, tulehduksia lievittäviä ja limakalvojen terveyttä ylläpitäviä vaikutuksia.

Chia geelintyy runsaasti nopeasti ja kylmässäkin vedessä. Geeli muodostaa hevosen suolistoon kalvon, joka suojaa suolistoa ja on apuna mm. vatsahaavaumien ym. hoidossa. Moni vatsavaivainen, suolisto-ongelmista tai jatkuvasta löysästä lannasta kärsivähevonen on saanut avun chiansiemenistä. Geeli toimii elimistössä urheilugeelin tavoin - se vapauttaa nestettä ja ravinteita hevosen käyttöön hitaasti. Tämä auttaa pitämään verensokerin tasaisena ja ylläpitää luonnollista neste- ja elektrolyyttitasapainoa. Tasainen verensokeria ja toimiva aineenvaihdunta ovat tärkeitä mm. kaviokuumeherkille tai metabolisesta oiteyhtymästä kärsiville hevosille.

EU:n suosituksen mukaan runsaskuituiseksi saa kutsua tuotetta, jossa on kuitua vähintään 6 g / 100g. Chiassa kuitua on noin 30g / 100g. Runsas kuitu edistää ruuansulatusta ja suolen aktiivisuutta. Suuri kuitupitoisuus ja geeliintyvyys myös auttavat poistamaan hiekkaa hevosen suolistosta. Chia-siemenet ovat auttaneet myös monia jatkuvasta löysästä lannasta kärsiviä hevosia. Chia onkin loistava apu täydellisen lantakasan muodostumiseen!

Tuotetiedot/maahantuoja: Chia de Gracia

Chia de Gracia -tuotteet saatavissa nyt Laukon Hevoskuntoutuksen asiakkaille oman tallin kautta, paikanpäälle toimitettuna!

14.11.2014

Huippulaadukkaat Veredus Magnetic Line -tuotteet saatavissa Laukon Hevoskuntoutuksesta

Tehokkaiden hoitavien suojien ja loimen avulla ehkäiset lihasvaivojen syntyä sekä edistät hevosesi hyvinvointia ja suorituksesta palautumista. 



Magneettien käyttötarkoitus ja hyödyt

  • Magneettiterapiaa käytetään kivunhallintaan ja kivun lievitykseen, rentoutumiseen, luiden ja arpikudosten parantamiseen, solujen uudistumiseen ja energian tasapainottamiseen - myös ihmisillä.
  • Magneettiterapialla on saatu merkittävää apua nivel- ja jännevammojen sekä lihasjäykkyyden hoidossa. Hoitomuoto nopeuttaa palautumista urheilusuorituksesta.
  • Magneettiterapia voimistaa verenkiertoa, edistää kuolleiden solujen ja kuona-aineiden poistumista elimistöstä, rentouttaa lihaksistoa sekä vähentää turvotusta.
  • Magneettiterapian avulla kollageenin ja elastiinin tuotanto lisääntyy. Kollageeni on proteiini, joka ylläpitää kudosten rakenteita. Elastiini on kudoksen kimmoisuutta lisäävä proteiini, joka kollageenin ohella on välttämätön kudosten rakennusaine.

Huomioitavaa

  • Kaikki magneettituotteet ovat tarkoitettu käytettäväksi tallissa hevosen ollessa levossa (ei ratsastuksen tai ajon aikana).
  • Vaikka magneettiterapia on vaaraton hoitomuoto, ei tuotteita ole testattu tiineillä tammoilla, joten niiden käyttämistä ei varmuuden vuoksi suositella tiineyden aikana.
  • Vereduksen Magnetic Line koostuu seuraavista tuotteista, joissa kaikissa on neodyymimagneetit. Neodyymistä saadaan voimakkaimmat tunnetut kestomagneetit.

TUOTTEET

Magnetic Stable-Boot Evo

  • Evo-tallisuoja koostuu kahdesta osasta, jotka molemmat ovat pestäviä ja erikseen vaihdettavia. Hevosen ihon pinnalle asetetaan DFD®–alussuoja. DFD® (Dry Fast Dry®) on erityisen hengittävää materiaalia, joka haihduttaa kosteutta paremmin kuin mikään muu luonnon- tai keinokuitu. DFD®–alussuojan avulla hevosen iho pysyy täysin kuivana. Alussuojan päälle laitetaan hengittävä ja muotoiltu AEROX-neonpreenisuoja, joka sisältää 28 kappaletta vuohisnivelen ja jänteiden kohdalle asetettua 2400 gaussin neodyymimagneettia. Päällyssuojan istuvuus ja mukavuus varmistetaan joustavalla tarrakiinnityksellä. 
  • Hinnat:
    • Magnetic Stable-Boot Evo etupari 179e
    • Magnetic Stable-Boot Evo takapari 179e.

4-h Intensive Magnetic Stable-Boot


  • 4-h Intensive Magnetic Stable-Boot sisältää 40 kappaletta 2400 gaussin neodyymimagneettia. Tuotteen avulla saadaan sama teho jo neljän tunnin käytöllä verrattuna 12 tunnin Magnetic Stable-Boot Evon käyttöön. Suoja on valmistettu AEROX-neonpreenista ja lycrasta. Materiaali on erittäin miellyttävä hevosen päällä ja estää ihon ylilämpenemistä.
  • Hinnat:
    • 4-h Intensive Magnetic Stable-Boot etupari 230e
    • 4-h Intensive Magnetic Stable-Boot takapari 230e

Magnetic-kinnersuoja ja –bootsi


  • Magnetic –bootsissa on 10 kappaletta 2400 gaussin neodyymimagneettia ja se on valmistettu AEROX-neonpreenista ja lycrasta. Materiaali on miellyttävän kevyttä ja ilmavaa joten jalka ei ylilämpene. Kinnersuojassa on 16 kappaletta 2400 gaussin neudyymimagneettia, 8 molemmin puolin.
  • Hinnat:
    • Magnetic-kinnersuojapari 129e
    • Magnetic-bootsipari 129e

Magnetic-loimi


  • Magnetic -loimi on hengittävää mikrokuitua ja siinä on 32 kappaletta 2400 gaussin neodyymimagneettia. Loimea voidaan pitää yksinään tai toisen loimen alla.
  • Koot:
    • Small = 130-145 cm (133cm)
    • Medium = 145-160 cm (155 cm)
    • Large = 160-175 cm (168 cm)
  • Hinta: 459e

Käyttöohjeet:
  1. Aloita hoito vähitellen: 1. päivänä yksi tunti, 2. päivänä kaksi tuntia etc. Ensimmäisinä päivinä hevonen kannattaa laittaa kiinni. Hoito saattaa alussa tuntua pienenä kihelmöintinä kun verenkierto tehostuu.
  2. Treenin jälkeen odotettava että hevonen on ”jäähtynyt”.
  3. Ei saa käyttää linimentin kanssa. Odota 72 tuntia muun ulkoisen lääkityksen käytön jälkeen.
  4. Ei saa käyttää verta vuotavissa haavoissa.
  5. Ei saa käyttää aktiivisessa hoitamattomassa tulehdustilassa.
  6. Akuutin vamman sattuessa odotettava kolme päivää (72 tuntia) ennen magneettiterapian aloitusta.
  7. Voidaan käyttää kuljetuksessa.
 Tuotetiedot/Maahantuoja: Equality Line Ab

31.10.2014

Laukon Hevoskuntoutuksen erityisosaamista ovat kirurgisten toimenpiteiden jälkihoidot ja kontrolloitu laitekuntoutus

Laukon Hevoskuntoutus tarjoaa laadukkaat ja turvalliset puitteet hevosen toipumiseen kirurgisista toimenpiteistä ja säännöllistä lääkitystä tai hoitoa vaativista vammoista. Laitekuntoutus mahdollistaa tehostetun kuntoutumisen erityisesti kriittiselle hoitojaksolle, jolloin kontrolloitu ja asteittain lisätty liikkuminen on kuntoutumisen edellytys. Onnistuneen laitekuntoutusjakson jälkeen hevonen on valmis palaamaan lajinomaiseen treeniin omalle valmentajalleen tai omistajalleen. 

Jälkihoitojen ohella meille ovat tervetulleita myös lihasvaivoista, liikerataongelmista tai vanhoista vaivoista kuntoutuksen tarpeessa olevat hevosasiakkaat - rotuun ja karvoihin katsomatta. Panostamme ja sitoudumme hevosen yksilölliseen kuntoutukseen. Lue lisää laitekuntoutuksen hyödyistä ja hoitomuodoista Kuntoutuspalvelut –sivulla.

Laukon Hevoskuntoutus tarjoaa lähietualennuksen Tampereen Hevosklinikan asiakkaille

Laukon Hevoskuntoutuksen lähietualennus keskittyy Pirkanmaalla Tampereen Hevosklinikan asiakkaille 1.11.2014 alkaen. Tampereen Hevosklinikka tarjoaa kokonaisvaltaisia eläinlääkäripalveluita kaikentyyppisille hevosille. Palveluihin lukeutuvat mm. ontumatutkimus, röntgentutkimus, ultraäänitutkimus, tähystys sekä kirurgia. Klinikan maineikkaisiin eläinlääkäreihin kuuluvat hevoskirurgiaan erikoistunut Jukka Houttu, Kristiina Ertola ja Kimmo Elfving. Lähietu on -10% täysihoitokuntoutuksen kuukausihinnasta.

Laukon Hevoskuntoutuksen omaeläinlääkärinä toimii kunnaneläinlääkäri Reija Junkkari

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tohtorikoulutettavana opiskeleva ja kunnaneläinlääkärinä alueella Lempäälä-Vesilahti-Nokia-Pirkkala toimiva Reija Junkkari on Laukon Hevoskuntoutuksen omaeläinlääkäri. Reija hoitaa tallilla tarpeen mukaan hevosten akuutit pienvaivat ja perusterveydenhuoltoon liittyvät käynnit, kuten rokotukset ja hammashuollon. Hevosten parissa kokenut eläinlääkäri asuu vain viiden kilometrin päässä Laukosta, joten hoitokäynnit onnistuvat kuntoutuskeskuksen asiakkaille virka-aikana jouhevasti ja kustannustehokkaasti. Väitöskirjaansa Reija valmistelee suomalaisten pihatossa kasvatettavien varsojen hengitystietulehduksista.

Lue lisää:

Tampereen Hevosklinikka 


Mikkolantie 62, 33420 TAMPERE
Puh: (03) 344 1700 (ajanvaraus)



Eläinlääkäri Reija Junkkari 

Ajanvaraukset klo 8-9 numerosta 03 5652 4100 
tai sähköpostilla reija.junkkari@fimnet.fi

Tervetuloa Laukkoon!

13.10.2014

Asiakashaastattelu - Briso Herman toipuu kavioluun murtumasta

Äkillisen ontumisen taustalla saattaa toisinaan olla ongelma hevosen kaviossa. Useimmiten oireita ovat tällöin myös lämmin kavio, voimistunut varvaspulssi, mahdollinen turvotus ruununrajan yllä ja kipu. Varsinainen syy ongelmaan voi olla naulanpainama tai muu vierasesine kaviossa, ruhje martokaviossa, kaviopaise, halkeama sarveisseinämässä, valkoviivan tulehdus tai irtoseinäisyys, sädemätä, sädeluuontuma, kaviorustojen luutuma tai vääränlainen kengitys.

Yksi vakavimista kavio-ongelmista on kuitenkin harvinaisempi kavioluun murtuma, jota tavataan useimmiten vauhdikkaasti suorittavilla kilpahevosilla - ravureilla, laukkahevosilla ja kenttäratsuilla. Siksi ongelma onkin yleisin täysiverisillä ja lämminverisillä, mutta tapaturman seurauksena murtuma saattaa tulla hevoselle kuin hevoselle - joskus riittää potku seinään tai kiven osuma kavion pohjaan.

"Etukavioiden murtumat ovat tavallisesti rasitusperäisiä ja takakavioiden murtumat puolestaan tapaturmaisia", eläinlääkäri Kimmo Elfving Tampereen Hevosklinikalta toteaa.

Kavioluun murtuman seitsemän tyyppiä 

Klikkaa isommaksi. Kuvitus: Laukon Hevoskuntoutus
Kavioluun murtumat (Coffin bone fractures) jaetaan seitsemään eri tyyppiin (kuvassa), joista tyypit 1-5 jakautuvat kavioluun eri kohtien murtumiin lievästä vakavimpaan, tyyppi 6 liittyy kavioluun tulehdukseen (Pedal osteitis) ja tyyppi 7 varsoilla tavattaviin murtumiin. Hankalimpia murtumista parantumisen kannalta ovat kavioniveleen liittyvät murtumat. 
 
Parantumisennuste riippuu murtuman tyypistä

Ykköstyypin murtumasta hevonen parantuu useimmiten riittävällä kaviota tukevalla kengityksellä ja 3-6 kuukauden levolla. Tyypistä 2-3 (kavioniveleen liittyviä murtumia) parantuminen kestää keskimäärin 6-12kk, mutta vain noin puolet kilpahevosista palautuvat tervehdyttyään täysin puhtaaksi liikkeestään. Tyypistä 5 (useita murtumia kavioluussa) parantumisennuste on huono. Tyyppien 4, 6 ja 7 ennuste on hyvä ja hevoset yleensä parantuvat täysin. Kavioluun parannuttua hevosta saattavat kuitenkin vielä vaivat muut ongelmat, kuten edennyt niveltulehdus tai hermovaurio. 

Miten kavioluun murtumaa voi hoitaa?


"Murtumatyyppi kolmen (kavioluu murtunut keskeltä halki) hoidossa voidaan käyttää apuna kirurgiaa, jossa murtumalinjaa tukemaan asetetaan ruuvi. Tavallisin hoitotapa tässäkin murtumassa on konservatiivinen hoito (tukikenkä, mahdollinen kipsaus ja karsinalepo), koska murtumakorjaus ruuvaamalla vaatii erikoisosaamista ja kirurgiaan tällä alueella liittyy enemmän komplikaatiomahdollisuuksia kuin normaaleihin murtumakorjauksiin. Murtumatyyppi kahden korjauksissa ruuvin täydellinen asettaminen vaatisi tietokonetomografia mahdollisuuden leikkaussalissa.", Elfving toteaa. 

Kavioluun murtuma vaatii tyypistä riippumatta aina erityiskengityksen, jolla kavioseinämän laajentuminen saadaan estettyä. Kengityksen ohella hevosen liikkumista on alkuun rajoitettava, mikä tarkoittaa käytännössä karsinalepoa ja sairastarhausta. Kun liikkumisen voi jälleen aloittaa, on asteittainen ja kontrolloitu liikunta kuntoutumisen edellytys. 


Laukon Hevoskuntoutuksessa (nyk. Hämeen Hevoskuntoutus) on hoidettu useita kaviopotilaita, joihin kuuluu lahjakas ravihevonen, Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama ja Team Saleron omistama Briso Herman.

Briso Herman. Kuva: Anna Karhulahti 2012




Pronssidivisioonan suosikki, 6-vuotias ruuna Briso Herman (13,5aly 34 10-5-5) eli "Hermanni" loukkaantui tarhassa maaliskuussa 2014. Valmentaja Tapio Mäki-Tulokas kertoo hevosen oireilleen selkeästi tapaturman jälkeen ja astuneen vain takakavion kärjellä, kun se otettiin tarhasta sisään. Hevosella todettiin myöhemmin 3-tyypin murtuma takakaviossa, joka diagnoosin jälkeen operoitiin Tampereen Hevosklinikalla. Seuraavat kaksi ja puoli kuukautta Hermanni lepäsi karsinassa, jonka jälkeen tuli aika miettiä jatkohoitoa kesäkuun alusta. Valmentaja Mäki-Tulokkaan mukaan "vesikävely oli aika selkeä valinta, sillä hoitomuodosta oli hyvää kokemusta. Laukon Hevoskuntoutus jatkohoitopaikkana oli erityisesti Hermannin omistajien valinta".

Team Saleron takaa löytyvät hevosenomistajat Sauli Meriläinen ja Eero Lukkari. "Tapiolla (Mäki-Tulokas) oli kokemusta Briso Isadoran hankosidevamman kuntoutuksesta Laukossa ja mikä ratkaisi valinnan Laukon Hevoskuntoutuksen eduksi oli tietysti lyhyt etäisyys niin Tampereen Hevosklinikkaan ja hoitavaan lääkäriin (Kimmo Elfving) kuin myös valmennuspaikkaan Forssassa. Vaimoni on fysioterapeutti ammatiltaan ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä myös, että vesikuntoutus on parasta tuossa tilanteessa ja vahvistaa samalla muitakin raajoja tasapuolisesti", Meriläinen tiivistää.

Briso Isadora (14,0 ake), Hermannin vuotta nuorempi sisar Donerailista, oli aiemmin kuntoutunut hankositeen runko-osan 30% vammasta Laukossa. Tamman omistajatiimiin, Team Isadoraan, kuuluva Katja Nivala on niin ikään vakuuttunut vesikuntoutuksen tuloksista. "Olimme tosi tyytyväisiä tamman hankosidevamman paranemiseen Laukossa, sekä muuhun hoitoon ja huolenpitoon. Hankoside parani hyvin, eikä arpikudosta syntynyt. Muutenkin Isadora sai lisää lihasmassaa vesimatolla ja aiemmin tammaa vaivaivannut nivel vahvistui ja nivelongelma poistui. Vesi hoitaa ja vahvistaa jalkaa sitä rasittamatta ja Kati hoitaa hevosta ammattitaitoisesti. Arvostamme myös sitä, että saamme omistajatiimille rehellistä palautetta tarpeeksi usein, kuinka tamman kuntoutus etenee. Suosittelemme lämpimästi oman yhteistyömme pohjalta", Katja kertoo.

Briso Hermanin kuntoutus edistyy lupaavasti

Briso Hermanin hoitava eläinlääkäri Kimmo Elfving on tyytyväinen hevosen parantumiseen. "Röntgenkuvista voidaan nyt nähdä, että alkuperäinen murtumalinja on eheytynyt kiinni ja kadonnut näkyvistä. Ja ennen muuta myös nivel näyttää puhtaalta - siinä ei ole merkkejä tulehduksesta. Jos ruuvi tuntuisi vaivaavan kaviossa voidaan se murtuman kannalta jo poistaa", Elfving suunnittelee.

Laukon Hevoskuntoutuksessa Hermannin kuntoutuksesta vastaava Kati Kuivakoski on myös tyytyväinen hevosen toipumiseen. "Vesikävelyn avulla hevosen lihaksisto on saanut kontrolloitua treeniä jo kesäkuusta lähtien. Erityisesti olen tyytyväinen siitä, että nivel on pysynyt terveenä. Liikuntahan saa luonnollisesti aineenvaihdunnan ja kaviomekanismin toimimaan, jolloin myös tulehduksen riski laskee - ja puhumattakaan siitä mitä mahdollisuus turvalliseen liikuntaan hevosen henkiselle hyvinvoinnille merkitsee. Hermannin tapauksessa on myös tärkeää, että meidän vesikävelylaitteessamme on etupurku. Takakaviovaivaisen on lähes mahdotonta peruuttaa turvallisesti", Kuivakoski huomauttaa.
 

Kuvat: Tampereen Hevosklinikka/ Kimmo Elfving


Lisää aiheesta:
Hevosurheilu: Briso Hermanilla kavioluun murtuma
Therapeutic farriery (kavioluun murtumat ja kengitys, eng)
The Horse: Coffin bone fractures

30.9.2014

Laukon Hevoskuntoutus yhteistyöhön Tuija Rosenqvistin ja Eventing Team R:n kanssa

Tuija Rosenqvist voitti kenttäratsastuksen PM-kultaa 2014.























Laukon Hevoskuntoutus ja kenttäratsastustiimi Eventing Team R aloittavat monipuolisen yhteistyön syyskuussa 2014.

Eventing Team R -tiimissä ratsastavat kansainvälisellä tasolla menestystä keränneet Tuija Rosenqvist (Pohjoismaiden ja Baltian kenttäratsastusmestari 2014) sekä Aki Karhapää (kenttäratsastuksen Suomen mestari 2013). Tuija ja Aki ovat molemmat pitkänlinjan hevosammattilaisia, jotka kilpailemisen ohella myös ratsuttavat ja valmentavat. Molempien päälaji on kenttäratsastus, jossa kilpailukokemusta on kertynyt jo vuosien ajan kansalliselta ja kansainväliseltä tasolta. Tuija ja Aki kuuluvat senioreiden kenttämaajoukkueseen ja Tuija toimii lisäksi ponimaajoukkueen valmentajana. Tiimin kotitallina ja taustavoimana toimii Tuijan omistama ratsastuskoulu Ratsuniitty Lempäälässä.

Aki Karhapää ratsullaan Dublin.
Jatkossa Eventing Team R hyödyntää Laukon Hevoskuntoutuksen palveluja ja treeniympäristöä tiimin hevosten valmennuksessa. Syyskuun aikana myös kansainvälisen CCI*-tason kenttäratsu ja jalostusori Narvik aloitti laitekuntoutuksen Laukossa hankosidevamman jatkohoitona.



Kansainvälisen CCI*-tason kenttäratsu Narvik laitekuntoutukseen hankosidevamman jatkohoitona

7-vuotias ori Narvik (Fein passissa New Orleans), kotoisasti "Nekku", on holstein-hannover-täysveri sekoitus, jolla on jalostuslisenssi Puolassa. Ori on kilpaillut viimeksi kesäkuulla Ruotsissa kansainvälisen CCI*-kilpailun, jonka jälkeen sen vasemmasta etujalasta löydettiin Tampereen Hevosklinikalla hankosidevamma, murtuma vuohisluussa sekä nuljuluunpinnassa vauriota. Hankoside operoitiin klinikalla leikkauksessa ja siihen tehtiin PRP-hoito. 

Tuija Rosenqvist ja Narvik.

"Nekku on erinomainen kilparatsu, se esiintyy yleensä aina edukseen ja käyttäytyy hyvin. Se on myös erittäin lahjakas ja omaa hyvän työmoraalin. Nekku on valmentajani Adam Liedermannin löytö, joka oli alunperin etsitty toiselle asiakkaalle. Kauppa ei kuitenkaan toteutunut ja hevonen oli niin hyvä että yhteistyökumppaniemme avulla päätimme hankkia sen itsellemme. Kotioloissa Nekku on kiltti, eikä sitä huomaa oriksi. Toki sen käsittely, tarhaus, päivärutiinit tms. ovat huolellisesti suunniteltu. Loukkaantuminen ilmeni, kun hevonen oli hieman epämääräinen, ja vein sen tarkistettavaksi Tampereen Hevosklinikalle. Se ei selkeästi ontunut. Ennen laitekuntoutuksen aloittamista se on ollut tarhassa ja sitä on kävelytetty ratsain, ja jalkaa on kylmätty aktiivisesti. Hevonen on erittäin lahjakas, joten teemme kaikkemme että se palaisi kilparadoille. Jos tilanne on huono se saattaa palata Puolaan jalostustehtäviin", Tuija Rosenqvist kertoo toipumisprosessin aloittaneesta ratsustaan.

Laitekuntoutuksesta vastaa Laukossa Kati Kuivakoski, jonka mukaan "Nekku on sopeutunut hyvin Laukkoon ja sen kuntoutus on aloitettu suunnitelmallisesti sisältäen mm. vesikävelyä ja laserhoitoa. Toivomme hevosen vastaavan hoitoon parhaalla mahdollisella tavalla, jotta tämä komea ori pääsee vielä näyttämään kykynsä kilparadoilla".




Katso lisää:
http://www.ratsuniitty.net/index.html

2.9.2014

Asiakashaastattelu - Magnat nauttii hyvästä hoidosta

Laukon Hevoskuntoutuksen asiakkaisiin lukeutuu kuntoutettavien hevospotilaiden ohella muutamia täysihoitoasiakkaita. Täysihoitotallissamme on hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki, joka näkyy yhteisillä treenilenkeillä ja kuuluu puheensorinana tallin kahvipöydän ääressä.

Syyskauden avaukseksi haastattelimme täysihoitoasiakkaistamme Anne ja Markku Oksasta, joiden omistukseen kuuluvat Pirkanmaalta koko Suomen sydämiin itsensä juossut ravilahjakkuus Magnat sekä omistajiensa toinen silmäterä ja tulevaisuuden lupaus, vuotias tammavarsa Star Scarlet Marie. Lue alla Annen ja Markun terveiset Laukosta!


Magnat ja Star Scarlet Marie Laukossa keväällä 2014.
Kuva: A. Oksanen
Nimesi ja hevostesi nimi sekä ikä?

Oksanen Anne ja Markku

Lämminveriset ravihevoset:
Magnat 8 v ja Star Scarlet Marie 1v


Kerro hiukan hevostesi taustoja ja tulevaisuuden tavoitteita?

Magnat on syntynyt 30.5.2006 Hämeenkyrön Mustajärven tilalla ja kasvattajana toimi Maaret Oksanen. Raviurheilu ura alkoi 3.5.2011
Star Scarlet Marie kasvattajansa kanssa. Kuva: A. Oksanen
 ja nyt syyskuun alussa 2014 on startteja juostu 88, joista voittoja on 20, 2.sijoja 18 kpl ja 3.sijoja 15 kpl.  Jatkossa on haaveena päästä Suomen mestaruuslähtöön ja saada hyviä sijoja kultadivisioonalähdöissä.

Star Scarlet Marie on syntynyt 11.05.2013 Tampereen Aitolahdessa ja kasvattaja on Eeva Pernitz. Star Scarlet Marien tulevaisuuden haaveissa on saada terveitä päiviä ja pienen tamman iloista nauttimista harjoituslenkeillä. Kolmen vuoden ikäisenä tulemme radalle - mikäli olemme silloin valmiita, niin fyysisesti kuin henkisestikin.


Millainen on kokemuksenne Laukon Hevoskuntoutuksen tarjoamista hyvinvointi- ja kuntoutuspalveluista, täysihoidosta ja valmennusympäristöstä yleensä?

Kuva: Leena Järvenranta
Muuttomme Laukkoon 7.4.2014 on tarjonnut enemmän kuin odotimme. Kati Kuivakosken ja Sari Liitiän kanssa on ollut erinomaista tehdä yhteistyötä, joka näkyy myös Magnatin tuloksissa mm. Porin kuninkuusravien  80 000 € tienanneiden sarjan aika 1.12,9/2100 m ja 2. sija, ja Jyväskylän kultadivisioonasarjan avoimessa luokassa totosijalle pääsy ajalla 1.13,4/2140 m ja 3. sija.

Magnat Laukon harjoitusradalla. Kuva: A. Oksanen
Parasta Laukon kuntoutuskeskuksessa (nyk. Hämeen Hevoskuntoutus) on tarkka ja hyvä hoito. Asiakasta kuunnellaan, mutta myös annetaan ammatti-ihmisen näkökulmia. Magnatin osalla käytämme kaikkia kuntoutuspalveluja ja mikä parasta, kaikki kuntoutuspalvelut ovat saman katon alla ja näin ei tule kuljetusmatkoja.

Lisäksi on upea ravirata, ratsastuskenttä, tarhat ja laiduntilat kävelymatkan päässä.

Star Scarlet Marien kanssa tulemme käyttämään vesijuoksumattoa treenauksessa lähitulevaisuudessa.

Kiitos haastattelusta Anne ja Markku!


10.8.2014

Laukon Hevoskuntoutus solmii sponsorisopimuksen uuden matkaratsastuksen Suomen mestarin, Emma Siuvon, kanssa kaudelle 2015

Emma Siuvo, 14, julistettiin Tammelassa 9.8.2014 matkaratsastuksen Suomen mestariksi hevosellaan El Sahram, takanaan lähes 100 km kokonaisajalla 6:48:11 ja hyväksytty palautuminen. Suomen Matkaratsastusseuraan kuuluva ja Nokian Tottijärvellä vakituisesti lajiin valmentautuva ratsukko viimeisteli kesän 2014 aikana kisakuntoaan myös Laukon Kartanon maastoissa. Aiemman yhteistyön jatkona on kaudelle 2015 ratsukon kanssa sovittu varsinainen sponsorisopimus, joka sisältää Laukon Hevoskuntoutuksen lihaskuntoa ja harjoituksista palautumista tukevia hoitoja, sekä Laukon hyväpohjaisen raviradan käyttömahdollisuuden vauhtikestävyysharjoitteisiin. Tulevalla kaudella ratsukon katse onkin nousujohteisesti PM-kilpailuissa.

Kuva: Salla Kuikka/SK
  
Lue myös: SRL: Emma Siuvo ja El Sahram matkaratsastuksen Suomen mestariksi 
The RED Team (facebook)



29.7.2014

Laukon Hevoskuntouksen varsatalli toivottaa 0-2-vuotiaat hevoslapset tervetulleiksi!

Luonnollisessa laumassa, ikätoveriensa seurassa, varsa kehittyy täysipainoisesti -  mutta toisaalta sen on tärkeätä oppia jo pienestä pitäen käsittelyyn ja käyttäytymiseen, jota aikuiselta hevoselta odotetaan. Laukon Hevoskuntoutuksen varsatallissa toteutuvat syksystä 2014 alkaen laadukkaasti sekä varsan, että omistajan tarpeet.
Emästä vierotuksen jälkeen varsan elämässä alkaa tärkeä fyysisen ja psyykkisen kehittymisen vaihe.
Kuva: Laukon Hevoskuntoutus


Pihaton ja täysihoidon parhaat puolet

Laukon Hevoskuntoutuksen varsatallin asukkaat majoittuvat syksystä kevääseen täysihoitoasiakkaina kuntoutustallin rauhallisissa tiloissa. Varsoilla on käytössään suuri (4 ha) talvilaidun kokopäiväiseen ulkoiluun omassa laumassaan. Varsatallin asukkaat yöpyvät kuitenkin tallissa, jolloin ne oppivat tallirutiinit: talutuksesta alkaen jalkojen pesemisen, kavioiden nostamisen ja puhdistamisen, harjaamisen, sekä ikäkohtaisesti myös totutuksen kuolaimiin ja suitsimiseen. Kesäksi varsoille on varattu laadukas kesälaidun tutussa laumassa.

Turvallinen kasvuympäristö

Päivittäinen käsittely ja silmälläpito takaavat varsojen turvallisen kasvun ja hoidon. Rokotukset ja matolääkitykset tehdään säännöllisesti, käytämme ruokintaan laadukkaita rehuja, ja tallin ympäristö on varsaystävällinen. Hoidosta vastaa ammattitaitoinen henkilökuntamme, jolla on vuosien kokemus eri ikäisten ja rotuisten varsojen käsittelystä.

Valmistautuminen näyttelyihin ja työskentelyyn ihmisen kanssa
  • Tarpeen mukaan varsojen kanssa harjoitellaan kentällä näyttelytilannetta varten: kävellen, juosten ja paikallaan seisten.
  • Isompien ratsuvarsojen kanssa voidaan opetella maastakäsin työskentelyn alkeet liinassa. Käytössämme on aidattu ja valaistu hyväpohjainen kenttä.
  • Ravivarsojen kanssa on mukava lähteä ajo-opetukseen, kun varsa on tottunut talutukseen ja peruskäsittelyyn. Näin ajo-opetusjakso on todennäköisesti myös lyhyempi kestoltaan ja kaikille osapuolille turvallisempi.

Syksystä 2014 alkaen on Laukon Hevoskuntoutuksen varsatallista varattavissa täysihoitopaikkoja 0-2-vuotiaille ravi- ja ratsuvarsoille. Varaa nyt laadukas, turvallinen ja varsaystävällinen paikka hevoslapsesi kasvuympäristöksi!

Varsatallin täysihoitomaksu 450e/kk

Lisätiedot: Kati Kuivakoski GSM 0400-304 544
laukonhevoskuntoutus@gmail.com

2.6.2014

Bloggauskilpailun finalistit selvillä!

Pidän huolta hevosestani -bloggauskilpailu kerrytti useita loistavia kirjoituksia, lämpimät kiitokset kaikille osallistujille!

Ilolla huomasimme, kuinka teksteistä välittyi aito pyrkimys hevosten parhaaseen mahdolliseen huolenpitoon, ja kuinka hevosen perustarpeiden täyttyminen ja ongelmien ennaltaehkäisy oli niissä huomioitu. Vaikean valinnan jälkeen huomiomme kiinnittyi erityisesti seuraaviin blogiteksteihin. Tasaväkisten kilpailijoiden tähden päädyimme valitsemaan kuusi kirjoitusta mukaan finaaliin. 

Laukon Hevoskuntoutus ja Hevari onnittelevat finalisteja ja suosittelevat lukemaan:
(listattu satunnaisessa järjestyksessä, klikkaa bannerista blogiin)

http://puoliverinenprinssi.blogspot.fi/2014/05/pidan-huolta-hevosestani.html

"Joskus muutama ylimääräinen kuukausi tekee ihmeitä." Nuutin kuntoutustarina on mielenkiintoinen ja antaa toivoa silloinkin, kun todennäköisyydet ovat kuntoutumista vastaan. Vastaavia tarinoita olemme seuranneet Laukon Hevoskuntoutuksessa ja uskomme, että jokainen hevonen ansaitsee mahdollisuuden parantua. 


http://raviaskeleet.blogspot.fi/2014/04/pidan-huolta-hevosestani.html



"Mielestäni on todella tärkeää, minkä kilpailulajin taituri tai pelkkä harrastehevonen sinulla onkaan, on sillä tehtävä monia eri asioita, jotta se jaksaa taas treenata sitä "oikeaa" lajia taas lisää." Suomenhevosravuri Räppäriä hoidetaan huolella ja sitä liikutetaan monipuolisesti.


http://tinkerlilla.blogspot.fi/2014/04/pidan-huolta-hevosestani.html

"Olisi aina muistettava, että jos sen hevosen hankkii, on siitä huolehdittava hyvin, eikä kerätä niitä pihalle kuin nallekarkkeja ja hoidon laatu kärsii kärsimistään." Hevosenomistajalla on vastuu eläimestään ja sen hyvinvoinnista. Kirjoituksessa kerrotaan IC-tamma Lillan ja sen vuotiaan varsan huolellisesta hoidosta.


http://tuoltasaapuucharly.blogspot.fi/2014/05/pidan-huolta-hevosestani-pidan-huolta.html
"On yhtäaikaa sekä helppoa että vaikeaa pitää huolta hevosesta. Hevonen on epäilemättä maailmankaikkeuden uljain ja upein eläinlaji, mutta samalla sopii ihmetellä, miten hevosen fyysinen rakenne kestää kaiken sen, mitä sen pitäisi. Parhaimmillaan nöyrä, uskollinen ihmistä miellyttävä luonne - ystävä ja perheenjäsen, karvainen nelijalkainen terapeutti. Heikoimmillaan kiusankappale, 500 kiloa kuritonta lihaa, 500 kiloa sairauksia ja murheita. Ja silti jotain sellaista, mistä useimmat eivät voi enää koskaan luopua ja palata hevosettomaan elämään astuttuaan kerran sen tietyn rajan yli." Kirjoituksessa kiteytyvät hevosen omistamisen monet puolet ja hyvinvoinnin tärkeät osa-alueet.


http://bluenna.blogspot.fi/2014/04/looking-after-my-horse.html




"I have asked questions from people who are more experienced than me and also sometimes sought information from our lovely vet, who has been super-helpful. Google is helpful too, as long as you remember to take horse forums with a pinch of salt. But, aside taking heed from more experienced people and doing as I have been 'told', I have also found myself questioning many things that are taken as the gospel of horse keeping.." Aloittelevan hevosenomistajan kokemuksia ja mietteitä hevosen hyvinvoinnista - suomalainen maalaisjärki toimii hyvin myös britannian maaperällä. In English.


http://blackiceboost.blogspot.fi/2014/05/pidan-huolta-hevosestani.html
"Huolenpito on sitä kaikkea, mitä teemme hevosen kanssa ja hevosen eteen. Johdonmukaisesti, tavoitteellisesti, kärsivällisesti, hevosen ehdoilla, kaikesta oppien, pienistä iloiten, hetkistä nauttien. Huolenpito on joka päivä sinun hyvä olosi ennen omaamme." Kaunis ja liikuttava kirjoitus, jossa kiteytyy rakkaus hevoseen ja sitoutuminen eläimestä huolehtimiseen.


Finalistien kesken suoritetaan pääpalkinnnon noppa-arvonta kesäkuun 15.päivä. Otamme voittajaan yhteyttä.


Lisäksi haluamme muistaa kaikkia kilpailuun osallistuneita kunniamaininnalla. Jokainen kirjoitus kertoi kirjoittajansa sitoutumisesta ja pyrkimyksestä hevosen parhaaseen mahdolliseen hoitoon. Kiitos, että pidätte huolta hevosistanne! Linkit kirjoituksiin löytyvät facebookista Laukon Hevoskuntoutuksen Pidän huolta hevosestani - kampanjabannerin yhteydestä.








 
****
Lisätty 15.6.2014
 
Onnettaren suosikki oli tällä kertaa "mustaa valkoisella" - blogi. Onnea Iida! Kiitos kaikille osallistujille!
 
http://tinkerlilla.blogspot.fi/2014/04/pidan-huolta-hevosestani.html

5.5.2014

Asiakashaastattelu: Loma omistajalle ja hevoselle

Oletko yksi niistä hevosenomistajista, joilla on oma talli pihassa ja yksi tai useampi hevonen hoidettavana päivittäin? Mitä tehdä, kun kaukoloma alkaa kiinnostaa tai olet syystä tai toisesta tauon tarpeessa? Lomasi voi nyt tarjota jotain erityistä myös hevosellesi.

Hevosen yksilöllinen lomahoito

Laukon Hevoskuntoutus tarjoaa lyhytaikaisia hoitopaikkoja hevosille alkaen muutamasta päivästä useampaan kuukauteen. Laadukkaan tallipaikan lisäksi hevosen lomahoito sisältää aina hevosen yksilöllisten tarpeiden mukaisen, ammattitaitoisen hoidon.

Liikettä ja tehohoitoa hevoselle lomasi aikana

Hevosesi ei tarvitse seistä odottamassa omistajansa paluuta lomalta, vaan loma voi merkitä hevoselle myös tehokasta liikuntaa. Laukon Hevoskuntoutuksessa hevonen voi treenata mm. vesikävelyn muodossa ja hoitoa voidaan tarpeen mukaan täydentää esimerkiksi laser- tai magneettiterapialla.

Tammi-helmikuun vaihteessa Eija Lumenmaa puolisoineen lähti kahdeksi viikoksi Thaimaan matkalle ja toi viisi hevosta lomahoitoon Laukon Hevoskuntoutukseen. Lue alla Eijan kokemuksia lomahoidosta.



Nimesi ja hevostesi nimi sekä ikä?
Keke

Eija Lumenmaa
Hevoset:
An-Alfa Centauri 4 v. ravuriruuna
An-Crater 8 v.  ravuriruuna
An-Cygnus 8 v.  ravuriruuna
An-Betelgeuse 10 v.  ravuriruuna
Lobster* 14 v. ruuna ratsuhommissa





Kerro hiukan hevostesi taustoja, millaisessa käytössä ne ovat olleet?


Pete ja Rauski
Keke on 4 v. ravurinalku, joka on hieman myöhäinen. Keke on ruunattu 2 kertaa, kun toinen kives oli vatsaontelossa ja Keke on kasvanut mahdottomasti. Tänä kesänä olisi tarkoitus aloitella kilpailemista.

Pete ja Rauski ovat veljeksiä, kummankin emä on An-Amanda. Kilpahevosia, joiden ennätykset ovat 13,5a ja 13,6a. Rauskin hankoside loukkaantui tammikuu 2014 startissa Teivossa.

Anssi
Ansssi on meidän missipoika, joka valittiin Etelä-Suomen Hevosjalostusliiton parhaaksi varsaksi 2008. Anssin kilpaura on ollut rikkonainen, koska kamppailemme jatkuvasti raviongelmien kanssa, mutta ei olla heitetty vielä kirvestä kaivoon.

Lobster on ruotsintuontiruuna, joka on tienannut radoilta noin 70 000 €. Eläkeläisvaari, joka tekee uutta uraa ratsun tehtävissä.



Hevosenne olivat alkuvuodesta hoitolomalla Laukon Hevoskuntoutuksessa kaksi viikkoa kestävän lomamatkanne ajan. Minkälaisia toiveita teillä oli hevostenne hoidon suhteen ja millainen oli kokemuksenne Laukon Hevoskuntoutuksen hoidosta?


Lobster
Odotukset Laukosta oli ammattitaitoinen hoito ja säännöllinen yksilöllisesti suunniteltu liikutus. Vesikuntoutus kiehtoi ajatuksissa kovasti. Kävimme tutustumassa Laukon talliin ja ympäristöön ennen lomamatkaamme ja totesimme paikan olevan ihanteellinen.

Edelliskerran loman ajaksi jouduimme valjastamaan aika liudan ihmisiä kotiin, kun yksi liikutti, yksi hoiti aamutallin, yksi iltatallin ja yksi viikonlopun jne. Vaihtoehto "Laukko" oli paljon helpompi, eikä tarvinnut lomalla miettiä, että mitenköhän ne siellä kotona pärjää.

Ja hevosethan pärjäsi mainiosti, vesijumpassa olivat kuin vanhat tekijät, vaikka kokeilivat sitä Laukossa ensi kerran. Ruokaa tarjolla runsaasti ja ulkoilua iltaan saakka, mitä muuta voi hevonenkaan toivoa. Suosittelen lämpimästi muillekin, jotka suunnittelevat lomamatkaa!

Kiitos haastattelusta Eija ja tervetuloa uudelleen!

24.4.2014

Pidän huolta hevosestani - Bloggaa ja Voita!



Laukon Hevoskuntoutus ja Hevari järjestävät kaikille avoimen hevosaiheisen kirjoituskilpailun. Osallistumisaikaa on toukokuun 2014 loppuun saakka. Katso ohjeet alla ja ota osaa kilpailuun!

Osallistu näin:

  • Kirjoita hevosblogiisi tai kotisivuillesi vapaamuotoinen kuvaus hevosesi huolenpidosta. Millaista on hevosesi arki ja mitä sen hoitoon kuuluu? Lataa ja liitä yllä oleva kampanjabanneri tekstisi yhteyteen, jotta se tunnistetaan.


  • Kerro meille osallistumisestasi linkittämällä oma kirjoituksesi Laukon Hevoskuntoutuksen tai Hevarin facebook-sivulla olevan kampanjapostin yhteyteen. Huom! Mikäli sinulla ei ole facebook-profiilia, voit ilmoittaa osallistumisestasi myös sähköpostitse: laukonhevoskuntoutus@gmail.com.

Seuraa kilpailun edistymistä helposti...


Tykkäämällä Laukon Hevoskuntoutuksen ja Hevarin facebook-sivuista ja vastaanottamalla ilmoituksemme! * valitse "saa ilmoitukset" Tykkää -napin alasvedosta




Liittymällä Laukon Hevoskuntoutuksen blogin lukijaksi!


Tarjolla mainetta, kunniaa ja arvokas tuotepalkinto hevosesi hyväksi!

Osallistumalla toukokuun 2014 loppuun mennessä olet mukana hevosesi hyvinvointia edistävien tuotteiden arvonnassa! Valitsemme viisi hyvää kirjoitusta finaaliin kesäkuun 2014 aikana. Finalisteista arvotaan tuotepalkinnon voittaja ja kaikki finaaliin päässeet blogikirjoitukset julkistetaan ja linkitetään Laukon Hevoskuntoutuksen sivulle lukusuosituksinamme.

Palkinnot: Cera-Heal selkäloimi 100x120 cm (arvo 79 €) ja tarrapatjat (arvo 69 €)!

Cera-Healin sisältämä keraaminen aine heijastaa hevosen omaa lämpöä takaisin ja vaikuttaa lämmittävästi hoitaen syvälle koko kehoon. Lämpöterapia on hyvin tunnettu menetelmä, joka lievittää ja hoitaa vammoja niin lihaksissa, jänteissä kuin nivelissäkin. Kun käytät hevosellasi Cera-Heal-tuotteita, niiden ainutlaatuinen miellyttävä ja hoitava lämpö auttaa alentamaan turvotusta ja pehmentää tai jopa poistaa sen ilman että siihen tarvittaisiin linimenttiä tai lääkehauteita. Cera-Heal-tuotteet ovat erinomaisia estämään vammojen syntyä sekä auttamaan vammoista toipumista.

Tuotepalkinnot tarjoaa hevosvarusteiden erikoisliike Hevari.


http://www.hevari.fi


Pidetään huolta hevosistamme!

27.1.2014

Varsojen kesälaitumet 2014 varattavissa

Laukon kartano tarjoaa hevosille laajat ja hyväpohjaiset kesälaitumet, jotka kasvavat ensiluokkaista laidunruohoa. Jokaisesta laitumesta löytyy myös metsäistä suojaa.

Laidunmaksuun kuuluvat vesi, suolakivi ja kerran päivässä tarkistus. Laidunpaikkaan ei kuulu karsinaa tallissa. Lisämaksusta on mahdollista käyttää tallin tiloja, rataa ja kenttää.

Kesä 2014!

  • Laidunpaikkoja 1-2v tammoille ja 2-v oreille.
  • Koko laidunkausi 700 EUR (~ touko-syyskuu) tai yksittäinen laidunkuukausi 300 EUR/kk.

Varaa kesälaidunpaikka:
Kati/0400-304 544 tai sähköpostitse laukonhevoskuntoutus@gmail.com.